Juuri katsastettu! – käytetyn auton myyntivaltti

20.5.2018 voimaan astuneet uudet katsastuslainsäädännön säännökset toivat mukanaan ns. rullaavan katsastuksen, joka mahdollistaa henkilö- ja pakettiauton käyttämisen katsastuksessa mihin aikaan vuodesta tahansa. Uudistus tarjoaa samalla käytetyn auton kauppaan uudenlaisen myyntivaltin, sillä auton voi katsastaa juuri ennen myyntiä – ja itseasiassa auton voi katsastaa myös ostaja, vaikka koeajon aikana.

 WWW KUVA KatsastusTeam Katsastuslaki muuttuu X kuva

Rullaava katsastusajankohta mahdollistaa auton katsastuksen milloin tahansa

Katsastuslainsäädännön uudistus toi muutoksen henkilö- ja pakettiautojen määräaikaiskatsastuksen katsastusajankohtaan. Kun aiemmin katsastusajankohta on määräytynyt ajoneuvon käyttöönottopäivän mukaan, niin uuden mallin mukaisesti se määräytyykin edellisestä katsastuskerrasta rullaavasti vuoden tai kahden päähän, riippuen ajoneuvon iästä. Uudessa mallissa autoilija voi siis itse määrittää, mihin aikaan vuodesta haluaa autonsa katsastaa.

Myyntiaikeissa olevan autonomistajan kannattaakin katsastaa auto juuri ennen myyntiä.

Auton voi myös katsastaa tiheämminkin, mistä voi olla merkittävää etua silloin, jos on myymässä autoaan, jonka katsastuksesta on jo kulunut aikaa. Tuore katsastustodistus toimii käytetyn auton myyntivalttina. Myyntiaikeissa olevan autonomistajan kannattaakin katsastaa auto juuri ennen myyntiä.

Katsastuksesta auton ostaja saa käyttöönsä puolueettoman ja edullisen kuntoarvion ostopäätöksensä tueksi. 

Edullinen kuntoarvio käytetyn auton ostopäätöksen tueksi

Myös auton ostaja voi hyödyntää uuden katsastuslainsäädännön tuomaa rullaavaa katsastusajankohtaa, sillä ostoaikeissa oleva voi viedä ajokin katsastukseen, vaikka koeajon aikana. Ajoneuvon katsastus on edullinen tapa selvittää, onko auto kunnossa tai mitä turvallisuuteen vaikuttavia tai hintavia korjaustarpeita autossa on. Katsastuksesta auton ostaja saa käyttöönsä puolueettoman ja edullisen kuntoarvion ostopäätöksensä tueksi. Etenkin kesäauton ostajan kannattaa tarkistaa, että auto on juuri katsastettu tai käyttää auto itse katsastuksessa ennen kuin sopii kaupat.

Etenkin kesäauton ostajan kannattaa tarkistaa, että auto on juuri katsastettu tai käyttää auto itse katsastuksessa ennen kuin sopii kaupat. 

Harventunut määräaikaiskatsastusväli saattaa kätkeä auton korjaustarpeen

Rullaanvan katsastusajankohdan lisäksi katsastuslainsäädännön uudistus harventaa henkilöautojen ja pakettiautojen määräaikaiskatsastusväliä. Siirtymäajan jälkeen ajoneuvot katsastetaan ns. 4-2-2-2-1 -mallilla, eli 4-vuoden iästä alkaen joka toinen vuosi, kunnes ajoneuvo on 10-vuotias, josta alkaen ajoneuvot katsastetaan vuosittain.

Aiempi vuosittainen katsastus on toiminut autoilijalle myös luotettavana ja puolueettomana tapana tarkistaa ajoneuvon kunto ja mahdolliset korjaustarpeet. Harventuneiden katsastusvälien myötä autonomistajalla voikin mennä pitkä aika, ennen kuin esimerkiksi jokin turvallisuuteen vaikuttava vika seuraavan kerran katsastuksessa huomataan. Autonomistajan kannattaakin siksi käyttää auto edullisessa kuntotarkastuksessa katsastusasemalla aina, kun epäilee, ettei ajokissa ole kaikki kunnossa. Katsastus on nopea tapa selvittää oman auton mahdolliset koraustarpeet ja selkeän vikalistan kanssa on helppo tilata autolle huolto.

Katsastus on nopea tapa selvittää oman auton mahdolliset korjaustarpeet ja selkeän vikalistan kanssa on helppo tilata autolle huolto.

 

Lisää katsastusvälin muutoksesta voit lukea täältä: Ajoneuvon katsastus muuttui 20.5.2018

Lisätietoja:

 

 

 

Asiasanat: #katsastus #määräaikaiskatsastus #katsastusväli #katsastusajankohta #rullaavakatsastus #katsastuslainsäädäntö #autonmyynti #autonosto #kesäauto #kuntoarvio

MATKAPISTEIDEN SEURAAVAT AUKIOLOAJAT

matkapaikat top
TAIVALKOSKI
 18.12, 2.1, 8.1
RANUA
 13.12,20.12, 3.1, 10.1
matkapaikat bottom